Kuka minä olen

 


Aikaiset vuodet

Ensimmäinen piirustus jonka muistan, piirsin isoäitini Amatsonin liljasta lehtiä. Tajusin silloin kuinka perspektiivi toimii, ja muoto piiretään. Olin silloin noin 5 vuotias, sain siitä ison elämyksen. Sen hetken muistan vieläkin.

Synnyin Suomessa (Janakkalassa)1969. Opiskelin Kankaanpään Taidekoulussa 1994-1998 luvulla. Minun aikaisemmat maalaukset olivat realistisia. Taidekoulun vaikutuksesta syntyi minun ei-esittävä kausi, jossa oli omat ristiriitansa. Mutta koska ihanteet maalaustaiteeseen tulevat kauempaa mm. Rembrandt, Ilja Repin. Aloin kaipaamaan uudestaan klassillista tapaa maalata. Joten olikin luonnollista siirtyä realistiseen taiteeseen takaisin. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Hämeenlinnassa.

Muodonmuutos

Minä tein muodonmuutoksen palatessani takaisin esittävään taiteeseen vuonna 2007. Usein minun maalaukset saavat alkunsa hetken havainnosta, kuvaan arkisia asioita mielelläni. Olen alkanut arvostamaan suoraa yksinkertaista ilmaisua ja pidän kädentaitoa taiteessa tärkeänä ja värejä sekä valoa maalauksessa. Uudemmat maalaukseni on kasviaiheisia. Ehkä siksi, koska haluan maalata valoa, aina kun se vähänkin pilkistää.

Kasviaiheiset maalaukset

Kasvitematiikassa kiinnostaa elämän kiertokulku, alku ja loppu. Ilman vihreää luontoa meillä ei olisi elämän ilmaa jota hengittää. Luonto mahdollistaa kaikille elollisille elämän, kiitos kuuluu kasveille. Tämä aihe tuntuu olevan näissä maalauksissa, yksinkertaista mutta jokaisen elollisen kosketeltavana. Luonto ei myy eikä neuvottele, se vain on, johon meidän pitää sopeutua, kun haluamme jakaa maapallon meidän lapsille.

Nasturtium sarja jota olen maalannut vuodesta 2014 ovat tärkeimpiä maalauksia minulle, ei pelkästään krassin takia, vaan koska rakastan valoa. Krassin lehti on ohut paljastamaan valon salaisuuksia. Valo menee läpi, taivaan heijastukset ovat selkeitä, Taas niin yksinkertaista mutta vaikeaa toteuttaa maalarille joka katsoo valoa, on se niin hienoa. Valon maalaaminen innoittaa minua koska siinä oppii koko ajan uutta.

Curriculum Vitae

Taidekoulutus

1994-1998 Kankaanpään Taidekoulu

Jäsenyydet

Taidemaalariliitto

Yksityisnäyttelyt

2023   Evergreen. Raami Daamit, Hämeenlinna, lokakuu
2023   Evergreen. Keskus Galleria, Tampere. syyskuu
2021   For day window. Keskus Galleria, Tampere
2020   Kesän jatkumo. Keskus Galleria, Tampere
2019   Kankaisten tila, Hämeenlinna
2019   Keskus Galleria, Tampere
2018   Apocalyptic. Kankaisten tila, Hämeenlinna
2017   Kesä 2017. Kankaisten tila. Hämeenlinna.
2017   Kesä lumoaa. Hoivia, Sisälähetys. Hämeenlinna
2016   Lääkärikeskus Mehiläinen Hämeenlinna
2016   Kankaisten tila. Tule valo ja lämpö. Kesänäyttely. Hämeenlinna
2016   Lepaan Viini-ja puutarhamyymälä.Lepaa
2015   Kesäunelmia. Lepaan viini ja puutarhatila, Lepaa.
2015   Kesäunelmia. Kankaisten tila, Hämeenlinna
2014   Nasturtium. Kankaisten tila, Hämeenlinna.
2011   Aurinkomaa. Sauvon kirjaston Graniittisali, Suovo
2000   Paperisirkus. Galleria Ripustus, Hämeenlinna.

Yhteisnäyttelyt - Ryhmänäyttelyt

2025   Raami Daamit. Hämeenlinna
2024   Valon väri, Galleria Vanaja. Hämeenlinna
2022   Galleria Kantola. Seitsemän taiteilijan Pop up näyttely, Hämeenlinna.
2021   Pinxinmäen Taidehalli. Sysmä
2015-2016   Taidefestivaalit Brasilia.Penedo 7.7.2015 - 30.6.2016.
Kulttuuri-instituutti ICNBF ( Institutio Cultural Nordico Brasil Finlandia
ja AVA Galleria)
2015   Ars Häme ry:n 40 vuotisjuhlanäyttely,Galleria Kone, Hämeenlinna.
2015   Kesäkattaus.Galleria Fogga, Helsinki.
2015   Hoivia,Sisälähetys. Hämeenlinna
2013   Ars-Häme. Kesä 13. Galleria Kone Hämeenlinna.
2013   Independent. Osuuspankin Galleria, Janakkala.
2013   Elävää Taidetta Häme! Hämeen aluetaidenäyttely, Riihimäen
Taidemuseo.
2013   Skjl: n 75 vuotisjuhlanäyttely. Voipaalan Taidekeskus, Sääksmäki.
2013   Nykyrealismia IV. Piparkakkutalo, Hämeenlinna.
2012   Nykyrealismia IV. Piparkakkutalo, Hämeenlinna.
2011   Kotiinpäin. Rööperin Taidesalonki, Helsinki.
2008   Paikallista. Galleria Rantakasarmi Suomenlinna, Helsinki.
Ars - Häme ry:n uusien jäsenten näyttely.
2007   Galleria Konsta, Porvoo
2006   Taidekasarmi, Hämeenlinna
2004   Taidekasarmi Hämeenlinna
2004   Galleria Nunes, Helsinki
2003   Pisaroita. Kesänäyttely Högforsin vanhoissa konepajahalleissa, Karkkila.
2002   Hämeenlinnan Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Hämeenlinnan
Taidemuseo.
2002   Hämeen nuorten Bienaali. Kulttuurikeskuksen Galleria, Hämeenlinna.
2001   Hämeenlinnan Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Hämeenlinnan
Taidemuseo
2000   Överlevnadsbilder. Galleria Just Turun Taiteilijaseuran Galleria. Turku.
2000   Överlevnadsbilder. Kaakelihalli, Maarianhamina.
2000   Kansainvälinen taideleirin yhteisnäyttely, Bacau, Romania.
2000   Kansainvälinen yhteisnänäyttely. Galleria Ripustus, Hämeenlinna
1998   Kankaanpään Taidekoulun Opinnäytetyö näyttely.
Taidekeskus Mältinranta, Tampere.
1998   Kankaanpään Taidekoulun Opinnäytetyö näyttely.
Taidekoulun Galleria, Kankaanpää.
94-98   Kankaanpään Taidekoulun vuosinäyttelyt
1994   Hämeenlinna

Teoksia kokoelmissa

Lukuisat Yksityiskokoelmat
George Enescun säätiö, Tanssi, 2000. Öljy kankaalle 75x75cm.
Bacau Romania taidemuseo

Stipendit, apurahat, tunnustukset ja palkinnot.

2021   Korona apuraha. Taiteen edistämiskeskus
2016   Taiteen edistämiskeskus (Hämeen taidetoimikunta). Kohdeapuraha
2014 Bold Brush taidekilpailu. 2;nen palkinto sija, maalaus Nasturtium II.
Yhdysvallat
2004   Hämeenlinnan kaupungin apuraha.
2002   Hämeenlinnan kaupungin apuraha.
2001   Finroart, Taidesäätiö. Matkastipendi kansainväliselle taideleirille.
Tescan, Romania.
1995   Lions Club Hämeenlinna

Muuta toiminta

2024 -   Maalataan maisemaa. Maisemamaalauksen mentorointi
2020-2021   Takaperin kävellen perille
2003-2005   Opetustyöt (Taidemaalaus) Vanajaveden opistossa Hämeenlinnassa
2002   Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Vanajaveden opisto, Hämeenlinna.
2002   Hämeenlinnan Taidelainaamin työryhmä.
2001   Ars – Häme ry:n Taidesihteeri.
2000   International art camp, Tescan Romania


Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *